Usein kysyttyä – Syömishäiriökeskuksen ateriasuunnitelmat ja ruuat

Omenatuvan kommentteihin tulee usein kysymyksiä, miten Syömishäiriökeskuksessa ateriasuunnitelmat on rakennettu, saako ruokavalioon itse vaikuttaa ja millaista ruokaa on tarjolla. Niinpä päätinkin kirjoittaa aiheesta oman blogikirjoituksen. Aihe on sinänsä hieman haastava, sillä tiedän, että se usein kiinnostaa, mutta samalla myös pelottaa osaa lukijoistamme.

Ateriasuunnitelma ja ruokavalioon vaikuttaminen

Ateriasuunnitelmat ovat aina yksilöllisiä ja niitä päivitetään yhdessä ravitsemusterapeutin kanssa. Tavallisesti hoidon alussa tapaamisia on tiheästi, kun ruokavaliota säädellään voinnin edistymisen mukaan. Ravitsemusterapeutin tapaamisissa on mahdollisuus neuvotella ruokavalion sisällöstä. Huolehdimme kuitenkin siitä, että ruoka on riittävän monipuolista ja että sen suunnittelu ei mene syömishäiriön palvelukseen. Eli vaikka kuuntelemme tarkkaavaisesti toiveita, pysyttelemme usean askelen edellä syömishäiriötä ja huolehdimme, että se ei pääse liikaa vaikuttamaan ruokavalion sisältöön tai laajuuteen.

Syömishäiriökeskuksessa ateriasuunnitelmat eivät ole kaloripohjaisia. Meillä ei siis ole esimerkiksi suunnitelmaa 2000 kcal. Ateriasuunnitelmassa on määritelty annoskoot jokaisen yksilöllisen tilanteen mukaan. Annoskoot ilmaistaan muun muassa desilitroina (esim. puuro, jugurtti, keitto sekä pata- ja laatikkoruoka), grammoina (esim. kala-ja kanafilee) kappalemäärinä (esim. leipä, pyörykät, pihvit), laseina (juomat) ja ruokalusikallisina (esim. pähkinät). Tällä tavalla aterioihin tulee luontaista vaihtelua päivittäin, mutta pidemmällä aikavälillä energiamäärä on tasainen. Tavoitteena on kaloriajattelusta irti päästäminen.

Annoskokojen lisäksi ateriasuunnitelmassa on määritelty mitä esim. aamupalalla ja iltapalalla syö. Vaihtoehtoja voi olla useampi ja eri päivinä voi olla eri vaihtoehdot. Esimerkiksi jollakin voi olla ateriasuunnitelmassa maanantaisin, keskiviikkoisen ja perjantaisin aamupalalla puuro, muina päivinä mysli ja jugurtti. Vaihtoehdot voivat olla myös päiviin sitomattomia, jolloin itse voi valita minkä vaihtoehdon minäkin päivänä valitsee. Mikäli ei ole vielä siinä vaiheessa hoitoa, että voisi itse annostella ateriansa, niin silloin valinnan tekee hoitaja.

Hoidon edetessä tarkoista ateriasuunnitelmista luovutaan asteittain. Ensin esimerkiksi ateriat opetellaan kokoamaan ilman tarkkoja mittoja. Sen jälkeen edetään vaiheeseen, jossa voi tarkemmin kuunnella omaa nälkää ja kylläisyyttä sekä valita aterioilla omien mieltymysten mukaisia vaihtoehtoja.

Esimerkki viikon aterioista

Pyrimme Syömishäiriökeskuksessa tarjoamaan monipuolista ja maukasta ruokaa. Oma kokkimme tekee ruuat. Ravitsemusterapeutti, kokki ja osastonhoitajat pitävät säännöllisesti ravitsemuspalavereja, joissa ravitsemuksellisia asioita mietitään.

Aamupalalla Syömishäiriökeskuksessa on tarjolla useita vaihtoehtoja, joista jokaiselle rakennetaan mieluisa vaihtoehto. Tarjolla on puuroa, leipää päällisineen, muroja, mysliä, weetabixeja, jugurttia, viiliä, pähkinöitä, marjoja, hedelmiä, tuoremehua, mehua, maitoa, teetä ja kahvia. Iltapalalla vaihtoehdot ovat samoja puuroa lukuun ottamatta. Osalla voi myös olla pieni myöhäisiltapala, mikä rakennetaan myös samoista vaihtoehdoista.

Muut ateriat vaihtelevat päivittäin ja viikoittain. Alla olevassa taulukossa on esimerkki yhdestä viikosta. Esimerkki ei ole virallinen ruokalista, vaan se kuvaa kokemukseni mukaan melko tavallista viikkoa.

Lounaalla on lisäksi tarjolla vaihtelevia lämpimiä kasviksia ja salaattia. Lounaalla ja päivällisellä ateriaan voi kuulua myös leipää päällisineen. Tiistain esimekkipäivällisessä tuore sämpylä korvaa leivän. Juomana aterioilla on maitoa, piimää, mehua ja/tai vettä.

Jokaisen ruokavaliot otetaan aterioissa huomioon. Esimerkiksi kasvissyöjille on omat vaihtoehtonsa niille päiville, kun ruokalistan ruoka ei ole kasvisruokaa. Esimerkiksi jauhelihakastikkeen tilalta voi olla soijarouhekastiketta, kanafileen tilalla tofua ja lindströmin pihvien tilalla punajuuripihvejä.

Lopuksi

Kuten alussa totesin, osaa aihe saattaa kiinnostaa paljon, mutta samalla myös pelottaa. On hyvä huomata, että pelko nousee syömishäiriöstä. Syömishäiriön muodosta riippumatta monilla on usein mielessään listat niin sanotuista sallituista ja kielletyistä ruuista. Pyrimme Syömishäiriökeskuksessa siihen, että kiellettyjen ruokien lista supistuisi ja sallittujen ruokien lista laajenisi. Siksi tarjoamme vaihtelevia ruokakokemuksia, ja ruokalistalta varmasti löytyykin myös niitä ruokia, jotka moni itseltään kieltää.

Muistathan kuitenkin, että Syömishäiriökeskuksessa henkilökunta on tukenasi ja auttaa sinua toipumaan. Ateria ja ruoka-aines kerrallaan saat vahvuutta nähdä ruuan turvallisina ja sinulle hyvänä. Sinulla on lupa syödä hyvin, riittävästi, monipuolisesti ja nauttien!


Terveisin,

Venla Eronen

Uusia tuulia tutkimuskentältä

Postilaatikkooni kolahti pari päivää sitten uusin International Journal of Eating Disorders. Se on yksi syömishäiriökentän tärkeimmistä tutkimusjulkaisuista, jota tykkään seurata pysyäkseni ajan hermolla alan uusista kehityssuuntauksista.

Kuten melkein aina, lehti on pullollaan mielenkiintoisia ajatuksia ja tutkimustuloksia. Koska olen itse niistä innoissani, ajattelin jakaa tässä blogikirjoituksessa muutaman mielestäni kiintoisimman artikkelin ajatuksia, jotta muutkin saavat nauttia tämän upean lehden annista.

Hoitosuhde ja hoidon tulos

Ensimmäisenä silmääni sattui Gravesin ja kumppaneiden tekemä tutkimus hoitosuhteen laadun ja hoitotuloksen välisestä yhteydestä toisiinsa. He kävivät läpi 20 tutkimusta, joissa asiaa oli käsitelty ja havaitsivat, että mitä parempi yhteistyösuhde hoitavan henkilön ja potilaan välillä on, sitä parempi on hoitotulos. Näiden tekijöiden vaikutusta näyttäisi heidän mukaansa tehostavan vielä se, että oireet saadaan vähenemään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hoidon alussa. Eli jos hoitosuhde on hyvä ja oireet alkavat poistua hoidon alkumetreillä, on hoidon tulos hyvä.

No tämähän on erittäin järkeenkäypää eikä varmasti mikään yllätys kovin monelle. Minun mieleeni nousee kuitenkin aina pieni huoli, kun luen tutkimustuloksia, joiden mukaan oireet pitäisi saada heti pois kun hoito alkaa. Ensinnäkin usein tuntuu jäävän pimentoon se seikka, että sellaiset sairastuneet, jotka pystyvät luopumaan oireistaan heti hoidon alussa, ovat (niin ikään tutkimusten mukaan) parempikuntoisia ja lievemmin sairaita kuin ne, joille oireista luopuminen vie pidemmän ajan. Eli sairauden vakavuus määrittää sairastuneen mahdollisuuden pystyä luopumaan oireistaan heti kättelyssä. Näin ollen kaikki eivät voi olla samalla viivalla valmiudessaan luopua oireistaan. Tämä olisi mielestäni hoitavien henkilöiden tärkeää muistaa, jotta he eivät vahingossa laittaisi liikaa painoarvoa vain suoraviivaiseen oireenpoistohoitoon. Luulen, että kaikille, jotka ovat hieman enemmän hoitaneet syömishäiriöisiä, tämä seikka on hyvinkin tuttu.

Toinen huolenaiheeni on, että tällainen tieto innostaa hoitavia henkilöitä puskemaan muutosta niin nopeasti, että hoitosuhteessa ei ole vielä ehtinyt syntyä luottamusta. Tällöin sairastunut saattaa kokea, että häntä ei oikein osata kohdata ihmisenä, vaan hoitavaa henkilöä kiinnostaa vain oireiden korjaamisen ”suoritus”. Kun erittäin monille oireista luopuminen heti hoidon alussa on kovin haastava juttu, saattaa tässä epäonnistuminen aiheuttaa kelpaamattomuuden ja huonommuuden tunteita sairastuneessa ja turhautumisen tunteita hoitavassa henkilössä. Minusta olisikin tärkeää muistaa, että hoitosuhteessa ensin olisi hyvä keskittyä luottamuksellisen suhteen luomiseen ja sen jälkeen rauhassa ja yhteistyössä katsoa mihin kaikkeen sairastunut pystyy tuntiessaan olonsa riittävän turvalliseksi.

Sanottakoon nyt vielä selvyyden vuoksi, että en missään nimessä vastusta nopeaa oireista luopumista heti hoidon alussa, jos sairastunut aidosti pystyy siihen. Minusta on tärkeää edetä sillä vauhdilla, johon sairastunut on valmis, oli se nopeaa tai hidasta.

Sairastuneiden oma-aloitteiden sairaalaan meno – kokemuksia ruotsalaisesta kokeilusta

Stockholm Centre for Eating Disorders aloitti vuonna 2014 kokeilun, jossa he antoivat tietyille potilaille mahdollisuuden tulla sisään osastolle aina niin halutessaan. Kysymyksiä ei kyselty eikä vaatimuksia esitetty hoitojakson suhteen. Aikuisten psykiatriselta osastolta oli tähän tarkoitukseen varattu kaksi vuodepaikkaa, joihin sai tulla omalla ilmoituksella enintään seitsemäksi päiväksi kerrallaan. Jos paikat sattuivat olemaan täynnä jonkun halutessa osastolle, muodostettiin jonotuslista. Päästäkseen tähän ohjelmaan mukaan potilaan täytyi olla hoitosuhteessa poliklinikkaan tai päiväosastoon. Hänellä oli täytynyt olla vähintään yksi hoitojakso osastolla viimeisten 3 vuoden aikana, jotta osaston hoitomalli ja rutiinit olivat hänelle tuttuja ja nopea osastolle sopeutuminen mahdollista. Jos potilas oli kovin itsetuhoinen, itsemurha-altis tai väärinkäytti päihteitä, häntä ei voitu ottaa ohjelmaan mukaan.

Hoitomalli oli suunniteltu mahdollisimman joustavaksi, joten potilaat pystyivät jaksonsa aikana halutessaan käymään työssä tai koulussa, tai esimerkiksi käydä osastolla vain syömässä. He saivat täysin itse määritellä millaista tukea tarvitsivat. Ohjelmassa oltiin mukana aina vuoden kerrallaan ja osallistumisen pystyi uusimaan vuosittain.

Tutkijat kartoittivat kuinka potilaat ja heidän omaisensa olivat kokeneet tämän palvelun. He saivat selville, että potilaat käyttivät palvelua vahvistaakseen terveyttä tukevaa käyttäytymistään, estääkseen tilanteen huononemisen, välttääkseen tilanteen jossa pitkä sairaalahoito voisi tulla eteen ja saadakseen tauon liian vaativaan tilanteeseen. He kokivat, että jo tieto siitä, että tällainen mahdollisuus on heille olemassa, toi tärkeää turvallisuudentunnetta riippumatta siitä käyttivätkö he koskaan palvelua vai eivät. Myös sairastuneiden läheiset kokivat helpotusta tietäessään avun olevan lähellä ja helposti saatavilla jos tilanne äkillisesti heikkenisi.

Sairastuneet kokivat lisäksi, että tällainen mahdollisuus itse olla täysin vastuussa avun vastaanottamisesta ja sen piiriin hakeutumisesta, lisäsi hoitomotivaatiota ja voimisti tunnetta omasta mahdollisuudesta vaikuttaa asioihinsa. He kokivat myös, että tämä palvelu auttoi heitä tulemaan aikaisempaa tietoisemmaksi oman sairautensa kulusta ja ottamaan enemmän vastuuta omasta voinnistaan.  Lisäksi se auttoi heitä muuttamaan suhtautumistaan terveyteensä siten, että se ei ollut enää kriiseistä selviämistä vaan ennakoivaa asioihin puuttumista hyvissä ajoin.

Kuulin tästä kokeilusta jo viime syksynä, kun Suomessa järjestettiin Pohjoismainen syömishäiriökongressi ja pidin sitä jo silloin mahtavana innovaationa. Oli todella mielenkiintoista lukea tästä ja kuulla näistä mahtavista hoitotuloksista. Ehkä jotain tällaista voisimme saada rakennettua tänne Suomeenkin.

Uskonto ja syömishäiriöt – suomalainen tutkimus

Pakkohan on vielä viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi mainita suomalainen tutkimus, joka oli päässyt mukaan tähän tasokkaaseen lehteen. Yksi kirjoittajista oli Syömishäiriökeskukselle läheisesti tuttu, Suomessa ja kansainvälisesti ansioitunut professori Anna Keski-Rahkonen.

Tutkimuksessa selvitettiin, onko uskonnollisuudella ja syömishäiriöllä yhteyttä toisiinsa. Erityisesti anoreksian yhteydessä puhutaan usein ns. ”pyhästä anoreksiasta”, jossa ajatellaan oireen taustalla olevan pyrkimys pyhyyteen ja eteerisyyteen. He tutkivat 91 laihuushäiriötä sairastavaa naista ja havaitsivat, että sairastuneen omalla uskonnollisuudella eikä myöskään vanhempien uskonnollisuudella näyttänyt olevan mitään vaikutusta syömishäiriön syntyyn. Pieni mahdollisuus voisi olla, että uskonnollisuus voisi tukea tyytyväisyyttä omaan kehoon. Eli vaikuttaisi siltä, että voimme turvallisin mielin haudata tämän teorian ainakin yleisenä laihuushäiriön taustatekijänä.

Terveisin,

Pia Charpentier

Lähdeartikkelit:

Graves, Tabri, Thompsson-Brenner yms. ”A meta-analysis of the relation between therapeutic alliance and treatment outcome in eating disorders”. International Journal of Eating Disorders 2017; 50:323-340.

Strand, Bulik, Hausswolff-Juhlin, Gustafsson. ”Self-admission to inpatient treatment for patients with anorexia nervosa: The patient’s perspective”. International Journal of Eating Disorders 2017; 50:308-405.

Sipilä, Harrasova, Mustelin, Rose, Kaprio ja Keski-Rahkonen.”Holy anorexia – relevant or relic? Religiosity and anorexia among Finnish women”. International Journal of Eating Disorders 2017; 50:406-414.