perjantai 17. kesäkuuta 2016

Bulimian itsehoito – apua nälkäiselle sydämelle

Saimme kahden kollegani kanssa juuri valmiiksi bulimian itsehoito-oppaan. Kirjan kirjoittamiseen lähti kipinä siitä ajatuksesta, että bulimiaa sairastavat usein kärsivät sairautensa kanssa yksin jopa useita vuosia eivätkä uskalla tai halua kertoa ongelmastaan kenellekään. Asia voi tuntua liian henkilökohtaiselta tai hävettävältä eikä sitä tee mieli jakaa kenenkään kanssa. Joskus käy niinkin, että apua on kyllä suurin toivein haettu, mutta riittävän osaavaa auttajaa ei olla onnistuttu löytämään.

Bulimian itsehoito-opas
Tarkoituksenamme ei ollut sysätä ketään yksinäisyyteen kirja kainalossa, vaan kannustamme lämpimästi jakamaan ongelmaa lähipiirin tai ammattiauttajien kanssa. Joskus kuitenkin voi olla helpointa ottaa ensimmäinen askel kohti paranemista omilla ehdoilla, rauhassa, ilman paineita onnistumisesta. Tällöin itsehoito-opas voi toimia tuumauskumppanina, ideapankkina ja ehkä lohtunakin. Sen avulla voi tutkia omaa tilannetta ja tutustua parantumismenetelmiin sekä hahmotella millainen lähestymistapa voisi olla omaa paranemista ajatellen kiinnostavin. Sitten asialle voi alkaa tehdä jotain, jos siltä tuntuu tai tuumailua ja rohkeuden keräämistä voi vielä jatkaa, jos se tuntuu tärkeältä. Asia on omissa käsissä, mutta sen kanssa ei ole yksin.

Voi myös käydä niin, että halu avun saamiseen on kova, mutta sopivaa apua on vaikeaa löytää. Tai sen piiriin pääsemistä joutuu odottamaan kauan aikaa. Tämä on toinen mainio kohta, jolloin itsehoito-oppaasta voi olla hyötyä. Paranemisprosessia tai sen valmistelua voi alkaa jo itsekseen aloitella. Näin paraneminen ei turhaan viivästy ja herännyttä innostusta paranemisen aloittamiseen pääsee hyödyntämään ajallaan. Inspiraatiota kannattaa aina seurata – varsinkin paranemishommissa. Kun sopiva hoitopaikka tai hoitava henkilö sitten löytyy, hänen luokseen voi mennä kirjan kanssa. Kirjan tehtävät, harjoitukset ja tietopaketit on rakennettu niin, että niitä voi hyvin käyttää myös hoitosuhteen työvälineenä. Osaa tehtävistä – erityisesti tunnepuolta käsittelevässä kirjan osassa – voi olla antoisampaakin käydä läpi hoitavan henkilön tuella.

Sellaistakin sattuu, että ihana hoitava henkilö on löytynyt ja hänen kanssaan olisi kiva työskennellä, mutta hänen osaamisalueeseensa eivät satu kuulumaan syömishäiriöt. Tällöin itsehoito-opas voi toimia arvokkaana työvälineenä ja tarjota tärkeää tietoa auttajallesi. Yleensä ammattiauttajilla on hyvä tietous yleisesti mielen ongelmista ja bulimiakirja voi auttaa heitä soveltamaan tietouttaan bulimian erityispiirteisiin. Paranemismatkastasi voi tulla hieno kokemus, kun yhdessä auttajasi kanssa tutustutte bulimian saloihin uteliaina ja kiinnostuneina. Sellaisesta hoitavasta henkilöstä, jonka kanssa yhteinen aallonpituus on löytynyt, kannattaa pitää kiinni. Hyvä hoitosuhde on arvokas asia.

Halusimme rakentaa kirjan niin, että sen avulla voi tutkia oman bulimian taustalla olevia yksilöllisiä tekijöitä – mikä sitä pitää yllä, mitä tarkoitusta se palvelee, mikä sen ehkä alun perin on synnyttänyt. Kun omaa tilannettaan ymmärtää mahdollisimman hyvin, on helpompaa löytää keinoja tehdä siihen muutoksia. Nykymaailmassa ihmiset harvoin pysähtyvät tutkimaan elämäänsä silloinkaan, kun ovat siihen tyytymättömiä. Jos ei tarkasti hahmota mikä on pielessä ja millaisia mahdollisuuksia tilannetta olisi muuttaa, on muutoksen tekemiseen vaikeaa tarttua. Tämä pätee niin bulimiasta paranemiseen kuin elämän muihinkin asioihin, joihin toivoo muutosta.

Halusimme tehdä kirjasta yksilöllisen tutkimusapulaisen, joka auttaa monenlaisten harjoitusten avulla pysähtymään oman tilanteen ääreen hyväksyvästi ja kiinnostuneena. Kirjan tehtävien toisena tärkeänä tarkoituksena on auttaa löytämään omaan tilanteeseen sopivia ulospääsykeinoja. Pelkkä ymmärrys ilman konkreettisia keinoja ei johda kovin pitkälle, mutta ei myöskään pelkillä konkreettisilla keinoilla ilman ymmärrystä päästä maaliin saakka. Kirjassa tarjotaan perinteiseen tapaan keinot syömisen normalisoimiseksi. Tätä käsittelee kirjan koko ensimmäinen puolisko. Nimittäin vaikka kyseessä onkin psyyken ongelma, epätasapainossa ja hätätilassa oleva keho horjuttaa myös mielen voimia. Tämän vuoksi syöminen ja keho on tärkeää saada tasapainoon, jotta päästään kunnolla käsiksi mielen sisäisiin seikkoihin, joissa bulimia varsinaisesti pitää pesäänsä.

Usein käy kuitenkin niin, että oireista on vaikeaa luopua ilman, että tunnepuolella tapahtuu ensin jotain. Tämän vuoksi kirjassa on toinen puolisko, joka tarjoaa apua siihen bulimian osaan, joka asuu mielen sisällä. Ehkä tärkein kirjan sanoma on, että tunteita ei tarvitse pelätä, vaikka ne tuntuvatkin toisinaan todella kamalilta ja pelottavilta. Kirja tarjoaa monenlaisia keinoja ystävystyä pelottavien tunteiden kanssa ja opetella hyödyntämään niiden tarjoamaa tärkeää informaatiota.

Jos sinä kuulut siihen porukkaan, joka haluaa ensin muutosta mielen sisälle ja sitten vasta konkretiaan, voit aloittaa lukemisen kirjan toisesta osasta. Jos taas haluat heti muutoksen näkyviin oireisiin, voit aloittaa lukemaan kirjaa alusta. Jollekin voi olla hyödyllisintä pomppia rinnakkain kirjan molempien puoliskojen välillä ja hoitaa sekä mieltä että kehoa yhtä aikaa. Mitään ainoaa oikeaa tapaa käyttää kirjaa – tai parantua bulimiasta - ei ole. Etsi itsellesi strategia, joka sopii juuri sinulle.

Kirjan ovat kirjoittaneet Pia Charpentier (psykologi), Riikka Viljanen (ravitsemusterapeutti) ja Anna Keski-Rahkonen (psykiatri) ja kirjan nimi on ”Nälkäinen sydän – parane bulimiasta”. Kustantaja on Duodecim. Sitä saa kirjakaupoista ja netistä tilaamalla. Kirja tulee myyntiin myös Syömishäiriökeskukseen.

Jos haluat tutustua tähän ensimmäiseen suomalaiseen ja suomalaisille kirjoitettuun bulimian itsehoito-oppaaseen, käy kurkkaamassa sitä täältä.



Sopiiko itsehoito sinun mielestäsi avuksi bulimiaan?

Kesäisin terveisin,

Pia Charpentier

Kirjoittaja on Elämän Nälkään Ry:n Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja, psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti (VET)

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Onko syömishäiriön sairastaminen huomiohakuisuutta?


Omenatuvan blogikirjoituksiin tuli mielenkiintoisia pohdintoja siitä, mikä rooli huomiohakuisuudella on syömishäiriön sairastamisen motiivina. Ajattelimme aiheen olevan niin keskeinen, että halusimme omistaa sille oman blogikirjoituksen. Huomiohakuisuus on nimittäin monimutkaisempi ilmiö kuin äkkikatsomalla arvaisi. Tutkailen tässä kirjoituksessa ensin hieman mitä huomiohakuisuus on ja mikä sen rooli on ihmisen elämässä. Sen jälkeen pohdin kuinka se kaikki liittyy syömishäiriöihin.

Huomion saaminenhan on meille kaikille varhaislapsuudessa elintärkeää. Vanhempiemme tarjoama huomio kertoo meille, että olemme turvassa, tarpeemme tyydytetään, olemme arvokkaita ja että ihmisiin voi luottaa. Nämä elämämme koossapitävät voimat rakentuvat meihin vuorovaikutuksessa hoivaajiemme kanssa ja se puolestaan vaatii melko omistautunutta huomion antamista.

Huomion saaminen ja sen kaipaaminen ei siis ole mikään pikkujuttu. Riittämätön huomion saaminen lapsena jättää ihmiseen tunteen ulkopuolisuudesta, kelpaamattomuudesta ja riittämättömyydestä. Lapsi alkaa uskoa, että ei ole kiinnostava omana itsenään, että hän ei ansaitse huomiota. Tästä huolimatta huomion kaipuu voi olla valtava.

Kun samaan aikaan uskoo ettei ansaitse huomiota ja kaipaa sitä kipeästi, pyrkii mieli ratkaisemaan tämän ristiriidan järjestämällä asiat niin, että huomio tulee ikään kuin pyytämättä. Kun esimerkiksi voi oikein huonosti, muissa herää helposti hoivaamisen halu. Kun on oikein fiksu ja menestyy opinnoissa tai työssä, saa jälleen huomiota ilman, että sitä tarvitsee aktiivisesti pyytää. Sama tapahtuu, kun on oikein hauska tai kun tekee muiden puolesta heidän toivomiaan asioita. Mieli on todella ovela ja kekseliäs pyrkiessään täyttämään tämän monimutkaisen tarpeen.

Mielenkiintoista tässä koko kuviossa onkin se, että vaikka mieli kuinka keksisi hienot keinot huomion saamiseksi, ei ihmiselle tule koskaan sellaista tunnetta, että ”nyt tuli tarpeeksi huomiota ja olen tyydyttynyt”. Huomiota pitääkin saada jatkuvasti lisää ja elämästä voikin muodostua yksi suuri huomionhakukampanja. Miksi tyydytystä ei sitten tule kaikesta hienosta yrityksestä huolimatta?

Se johtuu siitä, että ihmisen mieleen kehittyy puutteen oheen este. Missä tarve, siellä muuri. Kun olemme kasvaneet huomionnälässä, olemme joutuneet jatkuvasti kohtaamaan pettymystä ja tuskaa siitä, ettemme saa tarvitsemaamme huomiota. Vähitellen mieli alkaa puolustautua tätä jatkuvaa kipeää tekevää pettymystä vastaan siten, että se ei uskalla huolia huomiota silloinkaan kun sitä olisi tarjolla. Mieli on oppinut, että jos joku tarjoaa huomiota, se vedetään kuitenkin pois eikä toisen kiinnostus ole aitoa. Mieli tietää, että pettymys aina ennen pitkää seuraa huomion saamista, joten sen on täytynyt rakentaa itselleen suoja. Suoja pitää loitolla pettymyksen, mutta se pitää loitolla myös kipeästi kaivatun huomion saamisen kokemuksen.

Jos mieli samalla suojaa itseään pettymykseltä, kun se hakee huomiota, ei mikään määrä huomiota pääse tämän vaivalla rakennetun suojamuurin ylitse. Näin nälkä jää, vaikka ravintoa olisi runsain mitoin tarjolla. Terapiamaailmassa puhutaankin ”herkkupöytien ääreen nääntymisestä” – myös ei-syömishäiriöisissä yhteyksissä. Se on hyvin tavallinen mielen ilmiö. Samankaltainen ilmiö esiintyy myös esimerkiksi läheisyyden pelossa. Toisen ihmisen läheisyyttä kaivataan kipeästi, mutta suhteeseen ei uskalleta antautua siinä pelossa, että toinen saattaa jossain vaiheessa kyllästyä ja hylätä. Kun toinen sanoo rakastavansa, ei tätä uskotakaan. Kaivattua rakkautta ei osata ottaa vastaan, koska pettymykseltä suojaavat muurit ovat niin voimakkaat.

Onko siis syömishäiriöiden sairastamisessa kyse huomiohakuisuudesta? Kyllä näin voi olla. Mutta kyse on todella kipeästä asiasta ja syvästä haavasta. Ei mistään pinnallisesta ja vähäteltävästä turhamaisuudesta. Huomion saamisen tarve, kontakti toisiin ihmisiin, yhteisöön kuulumisen tarve on meissä kaikissa sisäsyntyisenä. Toisten ihmisten huomion kautta saamme kokemuksemme arvostamme ja paikastamme yhteisössämme, mikä on meille kaikille elintärkeää.

Näin ollen syömishäiriötä sairastava henkilö, jolla on kipeä huomion kaipuu, täytyy saada arvostavaa ja parantavaa huomiota osakseen. Tämän lisäksi hänen täytyy oppia ottamaan tätä huomiota vastaan. Tässä on ikään kuin avain ja lukko. Kumpikaan ei ole hyödyllinen ilman toista, vaan molemmat tarvitaan. Kyky vastaanottaa sitä asiaa, mitä kipeimmin tarvitsee, voikin olla hoidossa keskeisin teema. Ilman tätä kykyä jää ikuinen vajaus, ikuinen nälkä. Silloinkin kun kaivattua asiaa on runsain mitoin tarjolla.

Mielestäni syömishäiriöihin kuuluu usein huomion saamisen syvä kaipuu ja samalla suuri vaikeus vastaanottaa positiivista huomiota – erityisesti silloin, kun koetaan että sitä ei olla ansaittu. Monien sairastavien mielestä hyväksyntä ja huomio pitää ansaita olemalla tietynlainen, täyttämällä tietyt vaatimukset, suorittamalla. Ajatus siitä, että olisi hyväksyttävä ja ihana juuri sellaisenaan – kaikkine karvoineen ja oireineen päivineen – on todella monelle suorastaan mahdoton. Oma toiveeni olisi, että huomion tarve syömishäiriöisellä osattaisiin nähdä sille kuuluvassa arvossa. Kyseessä on keskeinen, syvä, ihmisyyden perustarve, joka ansaitsee tulla kuulluksi, nähdyksi ja tyydytetyksi arvostavasti ja kunnioituksella.


Mitä mieltä sinä olet syömishäiriöön liittyvästä huomion tarpeesta?


Kesäisin terveisin,

Pia Charpentier

Kirjoittaja on Elämän Nälkään Ry:n Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja, psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti (VET)