perjantai 20. toukokuuta 2016

Miksi pitkillä syömishäiriöhoidoilla on paikkansa



Syömishäiriöiden hoidon pituudesta on ollut syömishäiriöpiireissä paljon keskustelua viime aikoina. Pitkiä hoitoja tarjotaan yhä harvemmille ja lyhyitä hoitoja suositaan, koska niiden ajatellaan olevan edullisempia. Kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat kovassa rahapulassa ja säästöpaineet ovat suuret. Itse ajattelen, että hoitojen pituus ei saisi olla itseisarvo, vaan potilaalle tulisi tarjota hänen yksilölliseen tilanteeseensa sopiva ja hänen paranemisensa parhaiten mahdollistava hoito. Hoidon tulisi olla sisällöltään sekä pituudeltaan riittävä ja asiantunteva.

Syömishäiriökeskus haluaa sinnikkäästi tarjota lyhyiden hoitojen lisäksi myös pitkiä hoitoja, sillä tietty pieni osa syömishäiriöitä sairastavista ei selviä lyhyiden hoitojen tuella. Näillä potilailla on tavallisesti takanaan monta sairastettua vuotta, useita eri pituisia osasto- ja avohoitojaksoja, monimutkaista problematiikkaa, traumoja, paljon sietämätöntä ahdistusta ja suuri paranemisen pelko.

Lyhyet painokeskeiset hoidot eivät salli vakavasti sairaalle henkilölle riittävästi aikaa oppia uusia ahdistuksen ja tunteen säätelykeinoja, jotta oireista luopuminen olisi hänelle mahdollista. Sairauden vakavuuteen nähden riittämättömän hoidon jälkeen sairastunut on tilanteessa, jossa turvallinen laihuus, ahmiminen tai oksentaminen on viety pois, mutta mitään uutta selviytymiskeinoa ei ole luotu tilalle. Näin ollen hänellä ei ole yksin jäätyään muuta mahdollisuutta kuin turvautua ainoaan osaamaansa helpotuskeinoon eli oireiluun.

Liian lyhyet ja epäsopivat hoidot voivat viestiä sairastuneelle, että hän on toivoton tapaus ja että hän on vääränlainen ja huono potilas. Hoidoissa sairastavat usein kokevat, että heitä pidetään motivoitumattomina sekä huomiohakuisina ja että he haluavat ärsyttää ympäristöään oireillaan. Itse näen tällaisen lähestymistavan pahimmillaan sairastuneen tilaa heikentävänä ja paranemisprosessia pitkittävänä. Jos hoitoympäristö viestittää toivottomuutta paranemisen suhteen, on sairastuneen itsensä vaikeaa ylläpitää toivoa. Toivottomalle paranemisen vaatima ponnistelu käy helposti ylivoimaiseksi.

Onneksi useimmat sairastuneet selviävät avohoidossa eivätkä koskaan tarvitse osastohoitoa ja yhtä lailla monet pääsevät paranemiseen kiinni lyhyiden osastohoitojen tuella. Kaikki sairastuneet eivät kuitenkaan mahdu näihin kategorioihin ja mielestäni heillä pitää olla myös mahdollisuus saada omaan tilanteeseensa räätälöityä, riittävän pitkää hoitoa. Syömishäiriökeskus haluaa olla paikka, jonne voi tulla paranemaan silloinkin kun kaikki muut mahdollisuudet näyttävät olevan käytetty. Uskomme, että mikään vaikeus ei ole niin suuri, etteikö siihen voisi etsiä ratkaisua ja tiedämme, että koskaan ei kannata luovuttaa, vaikka tilanne näyttäisi miten synkältä. Aina on toivoa ja me autamme pääsemään takaisin kiinni elämään.



14-vuotisen historiamme aikana Syömishäiriökeskuksessa olemme nähneet suuren joukon sairastuneita, joista useat ovat olleet lähes mahdottoman oloisessa tilanteessa hoidon alkuvaiheessa. Oireet ovat rankat, olo sietämätön ja pelko melkein voittamaton. Kun sitten aloitetaan yhdessä paranemisprosessi, etsitään tie ulos synkkyydestä, harjoitellaan selviytymiskeinoja, saadaan toivoa, löydetään ratkaisuja – alkaa valo näkyä tunnelin päässä ja vähitellen päästään pois sairauden syövereistä. Paranemisen polun varrella on monenlaisia ansoja, kuoppia ja kiusaavia houkutuksia, mutta yhdessä ja riittävän ajan kanssa niistä kaikista päästään yli. Syömishäiriökeskuksen hoitomallissa huomioidaankin paranemisprosessin vaikeimmatkin vaiheet.

Vakavista sairauden syövereistä paluu takaisin elämään on syvällinen kasvuprosessi. Se vaatii aikaa eikä sitä voi kiirehtiä. Jokainen haaste on kohdattava sen noustessa eteen. Jokainen voitto merkitsee uusien taitojen omaksumista, rohkeuden vahvistumista ja henkistä kehittymistä. Mitä pitempään sairaus on jatkunut ja mitä rankempia asioita elämässään on joutunut kohtaamaan, sitä pidemmän ajan eheytyminen ja paraneminen vaatii.

Parikymmenvuotinen kokemukseni syömishäiriöiden parissa on osoittanut, että jos vakavasti sairaan syömishäiriöisen hoitoon satsataan kerralla ja sallitaan riittävän pitkä hoito, paranemiseen ei tarvitse mennä useita vuosia. Vuoden tai parin osastohoito saattaa kuulostaa pitkältä ja kalliilta, mutta se on äärimmäisen edullista verrattuna siihen, että ilman tätä satsausta henkilö on työkyvytön ja käy läpi monenlaisia hoitoja kymmenen vuoden ajan. Tässä ei kärsi ainoastaan sairastunut, vaan koko perhe kuormittuu voimakkaasti. Usein myös läheiset joutuvat ottamaan sairaslomia yrittäessään jaksaa taistella sairastuneen rinnalla. Kerrannaisvaikutukset tulevat kalliiksi.

Ajattelen, että syömishäiriöhoitoa tarjoavan yksikön on tärkeää ottaa kokonaisvastuu sairastuneen hoidosta eikä pallotella häntä hoitopaikasta toiseen. Erittäin monet sairastuneet kokevat turvattomuutta ja luottamisen vaikeutta hoitotahojen ja hoitavien henkilöiden vaihtuessa. Heillä jokainen vaihdos horjuttaa luottamusta ja hidastaa paranemista. Tämä on keskeinen syy, miksi haluamme tarjota pysyvyyttä ja turvallisuutta sairastuneen hoitoon. Näin paranemisprosessi ei katkea eikä pitkity turhaan.



Ajattelen myös, että lähettävän tahon sekä omaisten on rauhoittavaa tietää, että potilas voi olla meillä, kunnes hän on sellaisessa kunnossa, että oman paikkakunnan tarjoama hoito riittää tukemaan sairastuneen paranemista. Jos sairastunut palautetaan oman alueen hoitopaikkaan liian varhain, on hoitavilla henkilöillä edessään sama ongelma kuin heidän alun perin lähettäessään potilaan hoitoomme.

Minusta on loogista, että kullakin paikkakunnalla keskitytään hoitamaan ne potilaat, joille käytössä oleva hoitomalli sopii parhaiten. Kun sitten tulee vastaan potilas, jonka oireisto on monimutkainen ja jonka hoito vaatii erityisosaamista, hänet voisi lähettää juuri siihen ongelmaan erikoistuneeseen yksikköön riittävän pitkään hoitoon. Näin paikkakunnan resurssit vapautuvat niiden potilaiden käyttöön, jotka niistä parhaiten hyötyvät ja hoitavien henkilöiden työ pysyy mielekkäänä, kun resurssit on järkevästi suunnattu. Win-win.



Mitä mieltä sinä olet syömishäiriöhoitojen pituudesta?


Terveisin,

Pia Charpentier


Kirjoittaja on Elämän Nälkään Ry:n Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja, psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti (VET)

perjantai 6. toukokuuta 2016

Älä laihduta -päivä: Omenatuvan kolmen teesin painorauha



Syömishäiriöliitto jäsenyhdistyksineen viettää tänään 6.5.2016 Älä laihduta –päivää ja on haastanut bloggaajia osallistumaan päivän viettoon kirjoittamalla aiheesta tai julkaisemalla painorauhan julistuksen blogissaan. Tämän vuoden teemana on Sairaan terve elämä. Omenatuvan yhtenä kirjoittajana päätin tarttua haasteeseen. Kiitos Syömishäiriöliitolle haasteesta!

Älä laihduta -päivä on tarpeellinen. Varsinkin näin kesän kynnyksellä tuntuu, että lehdet täyttyvät laihdutusvinkeistä ja terveysviesteistä. Lööpit iskevät verkkokalvoille isoin kirjaimin viestejä, kuten ”Kesäkuntoon”,  ”Viiden viikon tehodieetti kesään”, ”Haluatko sinäkin upean, lihaksikkaan bikinivartalon” tai "Näillä superfoodeilla terveyttä ja kesää kohti". Laihduttamisesta ja nykyään erityisesti terveellisen elämän yltiöpäisestä tavoittelusta on ikään kuin tullut osa kevättä yhtä oleellisesti kuin leskenlehdistä, puiden hiirenkorvista tai korkeammalle nousevasta elohopeasta. Viestiltä on vaikea välttyä.

En voi väittää itsekään – vaikka syömishäiriöitä sairastavien parissa työskentelenkin – että olisin säästynyt täysin laihdutus- ja terveyssanomien iskostumiselta mieleeni. Olen kokenut niitä fiiliksiä, että muuttua pitäisi ja kehossani paikassa jos toisessakin on vähän liikaa tai syömiseni ei ole riittävän terveellistä. Monien muiden tavoin olen joskus ehkä lähtenytkin toimimaan tuon kalvavan ajatuksen ohjaamana. Mielestäni elämääni ei kuitenkaan ole tullut yhtään lisää iloa tai onnea, jos olen joskus muutaman hassun kilon laihtunut tai jos olen valinnut lautaselleni vain sitä terveellistä. Laihduttaessaan joutuu nimittäin olemaan koko ajan kytköksissä sen ikävän ajatuksen kanssa, että ei kelpaa itselleen tai muille sellaisena kuin on. Jatkuvasti terveellisesti syödessään taas kokee helposti syyllisyyttä, jos edes ajattelee syövänsä jotain "epäterveellistä". Itse en jaksaisi olla tekemisissä sellaisten ajatusten kanssa kovin pitkään, enkä toivoisi niitä kenellekään muullekaan. Haluankin nyt julistaa Omenatuvan kolmen teesin painorauhan minua koskettaneiden ajatusten kautta. 


1. Sinun kehosi on aina rakastanut sinua.

Luin taannoin Alma Sipilän Sydämestä. Sydämille – From This Hearth. To Yours –blogista koskettavasti kirjoitetun näkökulman siitä, kuinka keho on aina rakastanut kantajaansa kaikesta saamastaan kritiikistä huolimatta. Tässä muutamia oivaltavia pätkiä Alman kirjoituksesta:

Ja vaikka sinä kritisoit ja vähättelet
luot sitä kohtaan sen kaikista viiltävimmän katseen,
sen, joka sanoo: ”olen niin pettynyt sinuun”
tai viis veisaat tämän näkemyksistä ja toiveista?
Kehosi pysyy kärsivällisenä,
se pysyy ehdottoman uskollisena
silti.

Sitkeästi, väsymättä, empimättä, epäilemättä
Sinun kehosi on aina rakastanut sinua. 
Sinun kehosi tulee aina rakastamaan sinua. 

Ainut kysymys onkin,
milloin sinä uskallat kuiskata,
kuiskata teoillasi,
katseillasi,
sanoillasikin:

niin minäkin sinua

En tiedä olisiko tätä kovin paljon paremmin voinut sanoa. Itse en ainakaan olisi osannut. Kiitos siis Almalle! Painorauhan sanomassa onkin keskeistä ymmärtää, että kuljet kehosi kanssa elämäsi loppuun asti: Eikö rakkaudessa olekin mukavampi elää kuin vihassa tai inhossa?


2. Miksi et vain söisi hyvin (eli riittävästi ja rennosti), olisit stressaamatta painoasi ja keskittyisit oleelliseen?

Aloitin taannoin liikuntaharrastuksen, jossa kilpaillaan painoluokissa. Itse satun sijoittumaan yhden painoluokan rajamaille. Vaikka kilpaileminen ei olekaan minulle tällä hetkellä ajankohtaista, huomasin hetken ajatelleeni, että pitäisikö minun kisaamaan halutessani laihduttaa muutama kilo. Olen kuullut, että jotkut laihduttavat kisoja varten hetkellisillä kikkakakkosilla ja kisapäivänä ennen punnitusta jättävät jopa syömättä ja juomatta, jotta paino ei ylittäisi painoluokan ylärajaa. Paljon syömishäiriöitä sairastavien kanssa työskennelleenä tuo ajatus tuntui minusta epämiellyttävältä. Välillä harrastuksen aloittaessani huomasin jopa miettiväni voinko harrastaa sellaista lajia, jossa painolla on ainakin näennäisesti merkitystä. Omassa seurassani on kuitenkin onneksi terve suhtautuminen asiaan. Seurakaverini lausuikin jakamisen arvoisen ajatuksen:

Kannattaa osallistua korkeampaan painoluokkaan ja syödä hyvin, että jaksaa. Ei tarvitse stressata painon kanssa ja voi vain keskittyä oleelliseen.

Vaikka ei sellaista lajia harrastaisikaan, missä painolla olisi kisoissa merkitystä, niin ohjeessa on kuitenkin hyvä muistutus kaikille. Syö hyvin (riittävästi ja muista rentous), älä stressaa painon kanssa ja keskity oleelliseen. Jokainen voi itsensä kohdalla miettiä mikä on oleellista. Itselleni oleellista on se, että voin hyvin, jaksan ja tykkään siitä mitä teen – painoluokasta välittämättä niin harrastuksessani kuin muussakin elämässäni.


3.  Muhkura siellä tai täällä tekee ihmisestä vain persoonallisen.

Ystäväni kipuili 16-vuotiaan nuoren tuskissaan takamuksensa kanssa. Ystäväni silloinen poikaystävänsä sanoi hänelle:

Muhkura siellä tai täällä tekee naisesta vain persoonallisen.

Tämä lausahdus oli naisiin kohdistettu, mutta yhtä hyvin sitä voisi soveltaa miehiinkin. Upeaa, että 16-vuotias nuori mies on ollut noin viisas. Surullista, että 16-vuotias nuori nainen on jo ollut huolissaan takamuksestaan. Lausahdus kuitenkin herättää minussa positiivisia fiiliksiä: Meidän kaikkien ei tarvitse mahtua yhteen ja samaan muottiin. Olemme jokainen oma persoonamme ja sellaisena arvokas.



Näiden kolmen teesin myötä toivotan kaikille hyvää Älä laihduta –päivää. Kestäköön painorauha kauemminkin kuin yhden päivän! Tässä vielä Älä laihduta -päivän virallinen painorauhan julistus. Viisaita ajatuksia!


Terveisin,

Venla Eronen

Kirjoittaja on Elämän Nälkään ry:n Syömishäiriökeskuksen Kuntoutus- ja hoitoyksikön työntekijä ja koulutukseltaan toimintaterapeutti (ylempi AMK)

Ps. Kuvan hieno vaaka on Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentierin saama Sylikummi 2014 -palkinto Syömishäiriöliitolta.


Lähde:

Sipilä, Alma 2016. Sinun kehosi on aina rakastanut sinua. Sydämestä. Sydämille – From This Heart. To Yours. Verkkodokumentti. Päivitetty 5.3.2016. <http://www.almasipila.fi/sinun-kehosi-on-aina-rakastanut-sinua/>. Luettu 3.5.2016.