perjantai 19. toukokuuta 2017

Syömishäiriöiden ja terveyssuositusten ongelmallinen suhde

Istuminen tappaa, suola on vaarallista, sokeri on haitallista! Kuulostaako tutulta? Terveyssuositukset vilahtelevat lööpeissä. Niiltä on vaikea välttyä. Mieleen voi hiipiä ajatuksia, että kylläpä teen kaiken väärin. Istuin juuri koko päivän kokouksissa, söin kiireessä suolaista pikaruokaa ja nautin siihen vielä perään sokerilla kyllästetyn kakkupalan.



Rajoittamiseen keskittyvät terveysohjeet tuntuvat usein unohtavan psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tai ainakin luovat helposti kuvan, että noudattamalla terveysohjeita saa takuuvarmasti hyvän olon ja terveen elämän. Kukapa meistä ei olisi nähnyt sellaisia lööppejä, jossa joku kertoo, kuinka täydellinen hyvä olo muutti mieleen pysyäkseen, kun elämäntavat joutuivat remonttiin.

Kun elämästä tulee kieltojen värittämää, on hyvän olon saavuttaminen melko vaikeaa. Jyrkät ja usein pelottelevat terveyslööpit eivät yleensä ota huomioon sitä, että on myös ongelmallista, jos ihminen alkaa uskoa niiden mukaan elämisen olevan ainoa oikea tapa toimia ja tehdä valintoja. Silloin väsyneenä ei uskalla istahtaa. Suolaa ei uskalla käyttää ollenkaan, vaikka suolaakin tarvitaan. Sokeri joutuu täysin pannaan, vaikka herkuista nauttimisellekin on paikkansa. Lipsahdukset johtavat helposti itsesyytöksiin.

Joustamaton 100 prosenttinen ohjeiden noudattaminen on hyvin tuttua syömishäiriöiden yhteydessä. Syömishäiriö nappaa suositukset helposti työkaluikseen. Säännöistä ja kielloista tulee keinoja, jolla syömishäiriö rankaisee ja sättii kantajaansa. Lenkille on lähdettävä ja ruoka-aineita karsittava, jotta pään saisi edes hetkeksi hiljaiseksi moitteilta.

Syömishäiriö on kuitenkin lopulta melko valikoiva sen suhteen mitä suosituksia se antaa sairastuneen noudattaa. Syömishäiriö saa sairastuneen jättämään huomiotta kaikki sellaiset suositukset, jotka uhkaavat syömishäiriön olemassaoloa. Tällaisia ovat esimerkiksi riittävän unen ja hyvien rasvojen tarve.

Ei ole myöskään tavatonta, että sairastuneen läheiset tukevat suositusten mukaisia toimintatapoja. Läheiset saattavat esimerkiksi ihmetellä, miksi syömishäiriöiden hoidossa kannustetaan toipuvaa istumaan rennosti sohvalla eikä esimerkiksi selkä suorana ryhdikkäästi, jos on kerta pakko istua. Heidän voi myös olla vaikea ymmärtää, miksi toipuvan on hyvä syödä myös sokeria sisältäviä herkkuja. Monet hoidossa käytetyt menetelmät voivat tuntua heistä järjettömiltä ja ajatuksiin voi läheisilläkin hiipiä pelkoja, että hoidon tavoitteena on tehdä toipuvasta laiska sohvaperuna, joka mutustaa sipsejä päivästä toiseen.

Haastaisin kuitenkin kaikkia pohtimaan seuraavaa: Kun ensi kerran haluat sanoa, että istuminen tappaa tai istuessa tulee pitää selkä ryhdikkäänä, kysy itseltäsi, mitä ohjeen jatkuva noudattaminen tekee psyykkiselle terveydelle. Löytyykö onni ja hyvä olo? Tai kun haluat todeta, että sokeria ja suolaa ei tule käyttää, niin voisitkin miettiä, mitä täysi kielto tekee sosiaaliselle elämälle. Onko se todella onnistumisen merkki, kun isoäidin 80-vuotis syntymäpäivillä kieltäydyt isoäidin hartaasti ja rakkaudella leipomasta kakusta ja juustosarvista tai kun et lähde ystäväsi kutsumana ravintolaan syömään koska – ”sokeri ja suola, ymmärräthän”?

Terveyssuositusten vastaisten toimintatapojen omaksuminen onkin nähdäkseni välttämätöntä, jotta syömishäiriöstä voi toipua. Kyse ei ole siitä, että terveyssuositukset pitäisi lopullisesti unohtaa ja niiden mukaisesti ei voisi enää koskaan toimia. Kyse on joustavuuden löytämisestä, mustavalkoisesta ajattelusta luopumisesta ja syömishäiriön käskyjen vastustamisesta. Kyse on siitä, että toipuva oppii tekemään valintoja joustavasti sekä kehon että mielen tarpeita kuunnellen. Kyse on rennommasta elämästä. Kyse on kokonaisvaltaisemmasta hyvinvoinnissa, johon kuuluu myös se, että elämästä voi nauttia vaihtelevasti sohvalla loikoillen, lenkillä höyryten, sokerilla tai ilman ja suolaisesti tai suolattomasti. Ehdottomuus ei ole hyvinvointiteko!

Terveisin,

Venla Eronen

lauantai 6. toukokuuta 2017

Kehopositiivisuus kuuluu kaikille – Vastakkainasettelun aika on ohi

Tänään vietetään Älä laihduta –päivää. Teemana on kehopositiivisuus. Omenatupa haluaa jälleen kerran olla mukana edistämässä sanomaa omalta osaltaan.

Jokaisen keho on ainutlaatuinen ja kaunis, mahtuipa se perinteisiin kauneusihanteisiin tai ei. Näin ajattelemme myös itsestämme me Syömishäiriökeskuksen työntekijät. Älä mahdu muottiin -kuvaukset, Mirkku & Niina, Studio Onni


Tällä hetkellä yhteiskunnassa tuntuu olevan esillä kahta rintamaa. Mediassa ja keskustelussa on esillä paljon itsensä hyväksymiseen ja armollisuuteen liittyviä näkökulmia. Samalla kuitenkin jo heti seuraavassa hetkessä voi törmätä laihdutusohjeisiin ja laihuuden ihannointiin. Laihuuteen liitetään paljon positiivisia asioita, kuten terveys, hyvä olo, reippaus, menestys, kauneus – muutamia mainitakseni. Ylipainoisista toisinaan puhutaan täyteläisinä ja runsasmuotoisina, mutta muuten ihailevia määreitä esiintyy vähemmän. Paino- ja ulkonäkökeskustelu saakin helposti vastakkainasettelun piirteitä ja samalla unohtuu se, että ihminen on paljon muutakin kuin painonsa. Monet määreet, mitä ihmiseen liitetään painon perusteella, eivät ole todellisuudessa painosta riippuvaisia.

Viime vuonna somessa levisi merenneitoreisikampanja. Kampanjan aikana moni postasi kuvansa reisistään, jotka koskettavat toisiaan, kun jalkaterät ovat yhdessä. Reisien yläosaan ei jäänyt kuvissa usein kauniiksi miellettyä rakoa. Merenneitoreisiä kampanjoitiin kauniina. Kaikkia kampanja ei kuitenkaan miellyttänyt. Jotkut kokivat, että kampanja lyttäsi sellaisien reisien arvoa, joihin tuo rako jää ja, että itsestään ei saisi yrittää pitää huolta esimerkiksi reisiä treenaamalla kuntosalilla. Jokin meni siis kampanjassa vikaan hyvistä aikeista huolimatta.

Kehopositiivisuudesta ja laihduttamisen vaaroista puhuttaessa moni hoikka tai laiha ihminen saattaakin kokea, että hänen kehoaan paheksutaan ja että kampanjoinnin tarkoitus olisi jotenkin vastustaa laihuutta. Näinhän ei pitäisi olla. Kehopositiivisuuden henkeen ei kuulu se, että lytätään kauneusihanteita ja niihin luonnostaan ”mahtuvat” ihmiset nähdään huonoina. Eikä myöskään laihduttamisen vastaisissa kampanjoissa ole tarkoitus alentaa hoikkia ihmisiä. Samoin ylipainon vaaroista puhuttaessa ei tulisi tuoda esille, että hoikkuus liittyy onnellisuuteen, terveyteen ja ihmisarvon lisääntymiseen.

Vastakkainasettelu saa meidät helposti unohtamaan, että asiat ovat harvoin joko tai. Olisi hyvä, jos voisimme luopua ihmisten luokittelemisesta hoikkiin ja lihaviin. Tai timmeihin ja löysiin. Tai kauniisiin ja rumiin. Ei ole olemassa vain kahta vastakkaista joukkoa. Joskus puhutaan siitä, että vastakkaisten näkökulmien sijaan voisi ajatella jatkumoa, johon mahtuu monenlaisia vartaloita ja ihmisiä. Itse haastaisin kuitenkin laajentamaan ajatusta vielä tästäkin eteenpäin. On vain erilaisia ja ainutlaatuisia ihmisiä, joita ei voi mitenkään laittaa kokonaisuudessaan minkäänlaiselle jatkumolle.

Jokainen ihminen on yksilöllisen kehonsa kanssa kaunis, hyvä, arvokas ja tärkeä. Erilaisuus on rikkautta, joten meidän on aika oppia tuomaan esille keskustelussa ja mediassa kirjavuutemme arvokkuus toisiamme väheksymättä. Ehkäpä vastakkainasettelusta luopuminen voisi auttaa meitä kaikkia kokemaan itsemme hyviksi, kauniiksi ja normaaleiksi. Samalla toivoisin, että esimerkiksi ylipainoon tai laihduttamiseen liittyvien vaarojen esille tuomisessa pysyttäisiin sellaisessa neutraalisuudessa, jossa kenenkään toisen arvoa ja oikeutta olla omanlaisensa ei lytättäisi.

Tämän vuoden Älä laihduta –päivän teema kannustaakin tuomaan esille sen, että kehopositiivisuus kuuluu kaikille. Itseään ja toisia saa rakastaa ja katsoa arvostavasti juuri sellaisena kuin on.

Terveisin,

Venla Eronen


perjantai 5. toukokuuta 2017

Tyhjyyden tunne – Syömishäiriöstä toipumisen raskas vaihe

Moni syömishäiriöstä toipuva on sen ehkä kokenut – sen sietämättömältä tuntuvan tyhjyyden, mihin toipumisprosessin aikana ajoittain törmää. Syömishäiriöstä toipumisen yksi raskas ja haastava vaihe on se kohta, jossa sairaudesta on luopumassa, mutta elämään ei ole vielä rakentunut riittävästi uutta sisältöä eikä yhteys omaan sisäiseen, terveeseen maailmaan ole vielä kunnolla muodostunut. Oireilusta luopuminen on vapauttanut paljon aikaa, mutta toipuva ei aina tiedä miten tuon kaiken ajan voisi käyttää. Yhteyden puuttuminen omaan sisäiseen maailmaan taas johtaa helposti siihen, että mikään ei välttämättä tunnu miltään, mikään ei oikein edes kiinnosta, olo on yksinäinen ja elämä tuntuu päämäärättömältä – tästä syntyy tyhjyyden tunne.



Kun tunteet koetaan epämiellyttävinä ja niitä pyritään olemaan tuntematta erilaisten toimintojen ja virikkeiden avulla, mieli ”täyttää” torjuttujen tunteiden jättämän tilan tyhjyyden tunteella. Tämän vuoksi tyhjyys ei aidosti täyty tekemisen, suorittamisen tai saavuttamisen kautta, sillä sen voi täyttää vain palauttamalla yhteyden tunteisiin, joiden puuttuminen tyhjyyden on aiheuttanut.

Koska usein ei tiedetä tyhjyyden tunteen alkuperää, saatetaan uskoa, että ulkoinen maailma tarjoaa kaikki ratkaisut tyhjyyden voittamiseen. Toipuva alkaa ehkä kiireessä ja suorittaen elää sairaudelle menetettyjä vuosia. Kaikki pitäisi kokea nopeasti ja uusia asioita pitäisi tulla elämään jatkuvasti, mutta olo tuntuukin pyristelyistä huolimatta tyhjältä. Toisaalta voi myös huomata, että ulkoinen maailma ei pysty täyttämään sisäistä tyhjyyttä, joten siihen osallistuminen tuntuu turhalta. Tämän ajatuksen äärellä on helppo lamaantua.

Tyhjyyden tunteen kalvaessa, moni erehtyy ajattelemaan, että tätäkö se terveys onkin, se paljon luvattu ja ihannoitu päämäärä. Toipuva on ehkä luullut jo parantuneensa, kun hän on pystynyt luopumaan oireistaan. Tässä hetkessä halu palata sairauden tielle voi olla kutkuttava. ”Sairauden kanssa mulla oli sentään jotain”. On kuitenkin erittäin tärkeää ymmärtää, että jatkuvan tyhjyyden tunteen kanssa eläminen ei ole se paljon kehuttu terve elämä. Se ei ole se lupaus paremmasta.

Tyhjyyden tunteen voittaminen on tärkeä etappi toipumisessa. Yksi merkittävä askel etapin saavuttamisessa on hyväksyä hetkeksi tuo tyhjyys ja pysähtyä sen äärelle hyväksyvästi. Tyhjyyden tarjoamien mahdollisuuksien näkeminen on mahdotonta, mikäli on pyrkinyt elämään kiireellä tyhjyyden välttääkseen. Tyhjyyden tunnetta ei tulisikaan nähdä pelkästään negatiivisena asiana. Se on viesti siitä, että mielessä on tilaa uudelle upealle itselle ja kaikille tunteille. Mikäli tyhjyys taas on lamaannuttanut, on tärkeää auttaa itseään näkemään, että elämä on täynnä upeita mahdollisuuksia. Silmät on avattava niin sisäiseen kuin ulkoiseen maailmaan ja tunnusteltava ja kokeiltava, mitkä mahdollisuudet tarjoavat juuri itselle hyvää. On sallittua ja tärkeää ajatella itseä ja omia tarpeitaan.

Olipa tyhjyyden tunne johtanut kiirehtimiseen tai lamaantumiseen, on tärkeää, että omille ajatuksille, tunteille ja arvoille antaa sijaa. On pysähdyttävä miettimään itseä – kuka on, mitä haluaa, mihin uskoo, miltä tuntuu ja mitä rakastaa. On ystävystyttävä itsensä kanssa ja sallittava oman ihanuuden esille tuleminen. Tyhjyyden tunteen voittamiseen ei ole yhtä ainoaa kaikille sopivaa tietä, sillä vastaukset tyhjyyden voittamiseen löytyy jokaisen itsensä sisältä. Ulkoinen maailma tarjoaa puitteet, mutta niitä ei voi hyödyntää, jos ei pysähdy oppimaan itseään.

Tyhjyyden tunne on siis voitettavissa. Älä anna tyhjyyden tunteen säikäyttää. Avaa sille ovi ja huomaat, että tyhjyydessä on todellisuudessa vaikka mitä, jos sinne vain uskaltaa kurkistaa.

Millaisia kokemuksia sinulla on tyhjyyden tunteesta ja sen voittamisesta?


Terveisin,

Venla Eronen